Rise and Shine

Avoimet paikat ja resurssitarve

Avoimet paikat ja resurssitarve

Avoimet paikat ja resurssitarve

Tule mukaan rakentamaan ikätasa-arvoisempaa työelämää. Haemme uusia vapaaehtoisia mukaan eri tiimeihin.  Tehtävät eivät ole aikaan tai paikkaan sidottuja, joten voit osallistua mistä päin tahansa. Työskentelemme pääosin etänä. Tiimipalaverit järjestetään yleensä työpäivän alkuun tai loppuun, ja aika ajoin tapaamme myös kasvokkain.

Voit olla työssä, työtä vailla tai eläkkeellä ja iältäsi noin 20–80-vuotias. 😃 Tärkeintä on, että pidät sen minkä lupaat.

Voit sitoutua kolmen kuukauden jaksoon, johon kuuluu keskimäärin noin viisi tuntia viikossa, tai ottaa vastuullesi projektimaisen tehtäväkokonaisuuden sovitussa aikataulussa. Perehdytämme sinut hyvin ennen kuin aloitat.

Joukossamme on sekä työssäkäyviä että työnhakijoita. Meitä kaikkia yhdistää halu vaikuttaa ja viedä työelämää askel askeleelta ikätasa-arvoisempaan suuntaan.

Alta löydät avoimet tiimit ja tehtävät.

Lähetä hakemuksesi viimeistään 3.8. osoitteella info@riseandshine.fi. Kerro, mistä tehtävästä olet kiinnostunut ja millaista osaamista tai kokemusta voisit tuoda mukaan toimintaamme. Haastattelemme jo hakuaikana.

Odotamme innolla kuulevamme sinusta!

Viestintätiimi

Viestintätiimi vastaa Rise and Shinen näkyvyydestä ja tukee koko liikkeen vaikuttamistyötä. Suunnittelemme viestintää, tuotamme sisältöjä ja tapahtumia, moderoimme LinkedIn-keskusteluja sekä autamme muita tiimejä heidän omassa viestinnässään. Työ rytmittyy kampanjoiden ja erilaisten ajankohtaisten teemojen mukaan, joten välillä tekeminen on intensiivistä ja välillä rauhallisempaa. Tiimissä on hyvin monenlaisella taustalla olevia aktiiveja.

Viestinnän suunnittelija / koordinoija (2-3 henkilöä)

Suunnittelet ja toteutat Rise and Shinen viestintää yhdessä muun tiimin kanssa. Ideoit sisältöjä, osallistut julkaisusuunnitteluun ja tuotat tekstejä, jotka tekevät liikkeen tavoitteita tunnetuksi ja herättävät keskustelua. Osallistut ajoittain myös uusien avausten, kampanjoiden ja tapahtumien viestinnän suunnitteluun ja toteutukseen.

Ajankäyttö: noin 5 tuntia viikossa.

Toivomme sinulta kiinnostusta viestintään ja sisällöntuotantoon, hyvää kirjallista ilmaisutaitoa sekä kykyä suunnitella sisältöjä ja hahmottaa kokonaisuuksia. Into oppia uutta on plussaa.

Tapahtumatuotannon osaaja (1-2 henkilöä)

Suunnittelet ja koordinoit projektipäällikkönä Rise and Shinen tapahtuman ideasta toteutukseen, seuraava on marraskuussa. Huolehdit aikatauluista, käytännön järjestelyistä, yhteistyöstä eri toimijoiden kanssa sekä siitä, että osallistujille syntyy sujuva ja onnistunut tapahtumakokemus. Tukenasi toimii viestintätiimi sekä kulloisenkin yhteistyökumppanin tiimi.

Ajankäyttö: keskimäärin noin 5 tuntia viikossa. Tapahtuman lähestyessä työmäärä kasvaa hetkellisesti suuremmaksi.

Toivomme sinulta erinomaista organisointikykyä, kokonaisuuksien hallintaa, oma-aloitteisuutta sekä hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Halu olla mukana viestintätiimin yhteisessä työssä on plussaa.

Varainhankintatiimi


Varainhankintatiimi rakentaa Rise and Shinen pitkäjänteistä varainhankintaa ja kumppanuuksia. Tiimin tavoitteena on vahvistaa toiminnan jatkuvuutta sekä rakentaa yhteistyötä yritysten, säätiöiden ja muiden yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa.

Yritysyhteistyön ja suurlahjoittajien asiantuntija

Osallistut yritys- ja suurlahjoittajayhteistyön suunnitteluun ja toteuttamiseen. Autat tunnistamaan uusia yhteistyökumppaneita, rakentamaan pitkäjänteisiä kumppanuuksia sekä avaamaan ovia Rise and Shinen kannalta keskeisiin verkostoihin.

Ajankäyttö: noin 5 tuntia viikossa.

Toivomme sinulta kokemusta yritysyhteistyöstä, varainhankinnasta tai kumppanuuksien rakentamisesta. Arvostamme olemassa olevia verkostoja, mutta yhtä tärkeää on kiinnostus uusien yhteistyösuhteiden rakentamiseen sekä halu edistää ikätasa-arvoa työelämässä.

Varainhankinnan asiantuntija (1–2 henkilöä)

Osallistut varainhankintatiimin käytännön tekemiseen. Tehtäviin voi kuulua esimerkiksi rahoitusmahdollisuuksien kartoittamista, yritysten, säätiöiden ja muiden yhteistyökumppaneiden tunnistamista, yhteydenottojen valmistelua sekä kumppanuusmateriaalien kehittämistä yhdessä muun tiimin kanssa.

Ajankäyttö: noin 5 tuntia viikossa.

Toivomme, että tiimiin löytyy eri taustoista tulevia osaajia. Kokemus esimerkiksi säätiö- tai hankerahoituksesta, yritysyhteistyöstä, myynnistä, viestinnästä, järjestötoiminnasta tai projektityöstä on tehtävässä hyödyksi.

MacBook Pro near white open book

Työkalutiimi

Työkalutiimi kehittää konkreettisia työkaluja, oppaita, testejä ja työpajamateriaaleja, joiden avulla työelämän ikätasa-arvoa voidaan edistää käytännössä. Yrityksille suunnatun työkalupakin jälkeen seuraavaksi rakennamme työkalupakkia työntekijöille ja työnhakijoille. Tavoitteena on tarjota käytännön työkaluja oman osaamisen kehittämiseen ja työelämässä menestymiseen muuttuvilla työmarkkinoilla.

Modernin HR:n asiantuntija

Osallistut työntekijöille ja työnhakijoille suunnatun työkalupakin kehittämiseen yhdessä muun tiimin kanssa. Pääset tuomaan mukaan kokemustasi rekrytoinnista, osaamisen kehittämisestä ja työurien tukemisesta sekä rakentamaan ratkaisuja, joista on konkreettista hyötyä yksilöille.

Ajankäyttö: noin 2–5 tuntia viikossa.

Toivomme sinulta vahvaa kokemusta HR:stä, rekrytoinnista tai urakehityksestä sekä kiinnostusta kehittää käytännön työkaluja muuttuvan työelämän tarpeisiin.

turned on monitoring screen

Data- ja tutkimustiimi

Data- ja tutkimustiimi kehittää ja toteuttaa työurabarometria, joka mittaa pitkien työurien, ikädiversiteetin ja ikätasa-arvon toteutumista Suomessa. Barometrin tavoitteena on tuottaa luotettavaa tietoa yhteiskunnallisen keskustelun ja päätöksenteon tueksi.

Tutkimuskoordinaattori, työuratutkimus

Osallistut Rise and Shinen työurabarometrin suunnitteluun ja toteutukseen yhdessä sidosryhmien ja projektipäällikön kanssa. Pääset rakentamaan tutkimusta, joka tuottaa uutta tietoa työelämän kehittämisen tueksi.

Ajankäyttö: noin 5 tuntia viikossa.

Toivomme sinulta kokemusta työelämän tutkimuksesta ja tutkimushankkeista. Eduksi katsotaan kokemus barometreista, kyselytutkimuksista tai tilastollisesta analyysista.